• Etusivu
  • Info
  • Päiväkirja
  • Koulutus ja harrastukset
  • Näyttelyt
  • Ompeleita
  • Kuvagalleria
  • Vieraskirja
  • Linkit
  • Agility
  • Jälkikurssi
  • Koulutuspäiväkirja
  • Pentukoulutus

Agility

29.10.2007

Onpas pitkä aika kulunut päivitysten välissä! Iitulla oli todellakin selässä ja kyljessä lihakset jumissa kesäkuussa. Jumit saatiin hoidettua hieronnalla ja nyt Iitu saa aktiiviharrastuskaudella lisävitamiineja jumien ehkäisemiseksi.


Iitu on kehittynyt kesän ja syksyn aikana valtavasti ja nyt voin jo sanoa, että kaikkien esteiden suoritus on meillä hallussa. Kepitkin sujuvat koko rivi, mutta ohjaajan on kyllä oltava oikealla puolella vieressä ja hoettava estekäskyä niin että meinää henki loppua. Keinun Iitu suorittaa todella kauniisti mutta siinäkin on ohjaajan oltava vieressä ja kuljettava tarpeeksi hitaasti, jottei Iitu lähde rynnimään tai hyppää kesken kyydistä. Minunkin ohjaustaidot on kehittynyt, mutta paljon on vielä opeteltavaakin. Talven treenikaudelle emme ilmoittautuneet mutta kun tarjoutui tilaisuus ostaa 4 treenikertaa mölliryhmässä niin päätimem jatkaa treenaamista vielä marraskuun ajan!

Haasteena on edelleen saada koira keskittymään vain ja ainoastaan omaan suoritukseen, eikä tuijotella muita mustasukkaisena.

27.6.2007

Viime viikolla ohjaaja oli horroksessa treeneissä ja ohjaamisesta ei meinannut tulla mitään. Edistystä kuitenkin kenttäräyhäämisen suhteen: Tompulla oli vesipullo mukana ja aina kun Iitu alkoi räyhätä muiden suorittaessa esteitä tuli ruiskaus vesipullosta kuonolle. Muutaman ruiskautuksen jälkeen ei ole tarvinnut enää ruiskauttaa. Nykyään pidetään aina treeneissä ruiskupullo mukana varmuuden varalta.

Tällä viikolla menimme ensin okserin, josta matka jatkui keinulle. Putki oli keinusta pari metriä sivulle hämäyksenä. Ensimmäisellä suorituskerralla Iitu kompastui ja tuli rinta edellä päin okseria. Se ei kuitenkaan näyttänyt tahtia haittaavan, joten jatkettiin treeniä. Keinulla Iitulla on ihan liikaa vauhtia ja keinua pitää muistaa vielä jarruttaa. Iitu ei ole vielä tajunnut ollenkaan, että sen pitäisi hidastaa vaihtia vähän, jotta keinu laskisi hitaammin.

Seuraavaksi tehtiin yksittäisenä esteenä rengasta. Taas ensimmäisellä kerralla Iitu törmäsi rintakehä edellä päin rengasta. Ihmettelin jo hieman, että missä vika, mutta tehtiin renkaalla kuitenkin vielä onnistunut suoritus.

Sanoin kouluttajallemme, että Iitu törmäsi kahteen esteeseen. Porukalla pohdimme asiaa ja kokeneemmat katsoivat Iitun liikkeitä. Iitulla on varmaan joku jumi selässä/ vasemmassa reidessä, jonka tähden sen ponnistaessa lähtee takajalat alta ja koira tulee rintakehä edellä esteeseen. Treenit loppuivat siis lyhyeen ja ylihuomenna ollaan menossa hierojalle. Kotona pidin vielä kylmää Iitun jalalla. Kuumotusta ei onneksi tuntunut, joten tuskin on kyse tulehduksesta. Toivotaan, että hieronnasta on apua.

Koiran lihakset oli kyllä lämmitelty hyvin, koska kävelimme lähes 5 kilometrin matkan treeneihin. Kävelyn ja ensimmäisen suorituksen välissä oli kuitenkin reilu 15 minuuttia odottelua, joten lihakset ehtivät varmaan jo jäähtyä. Pitäisi muistaa ottaa koiralle lämmikettä mukaan, vaikka onkin kesäkuu! Eilenkään ei ollut lämmintä kuin 15°C.

12.6.2007

Iitu kävi tänään harkoissa vähän ylikierroksilla, ja meinasin jo, että emme edes yritä tehdä estesarjaa. Iitu rauhoittui kuitenkin onneksi kun Tomppu kävi sen kanssa kävelemässä vähän kauempana radasta. Teimme myös muiden treenatessa kontaktiharjoituksia ja nekin meni hyvin. Iitu pitää vaan olla koko ajan kontaktissa tai se alkaa seuraamaan liikaa muiden tekemisiä.

Yksittäisinä esteine menimme puomin ja A:n. Molemmissa Iitu oli hihnassa mutta hihnalla ei kuitenkaan hidastettu menoa. Molemmat esteet menee ihan hienosti.

Ohjausharjoituksessa herjoittelimme Mäkelöitä, eli koira jää ohjaajan selän taakse hetkeksi, kun ohjaaja vaihtaa ohjaavaa kättä. Esteinä oli muuri, aita, putki (jonka jälkeen mäkelä), aita, putki (taas mäkelä) ja lopuksi putki. Minulta meinasi esteiden nimet unohtua ja ohjaaminen meni vähän niin ja näin. Iitu sinällään suoritti esteet hienosti mutta kun minulla esti aina hetken kaivaa aivojen sopukoista esteiden nimet, niin neiti meinasi tehdä omia valintoja ja lähteä vain haistelemaan maata tms. Mun pitää varmaan alkaa naapureiden huvittaminen ja harjoitella estekäskyjä ilman koiraa!

5.6.2007

Tänään treenasimme takaaleikkausta. Radalla oli rengas, aita, putki, aita ja pussi. Koira piti ohjata putkeen ja leikata koiran takaa putken ulostulolle. En muista milloin olisimme viimeksi harjoitelleet rengasta ja epäilin kovasti, että Iitu ei siitä suoriutuisi. Otimme alkuun pari kertaa renkaan kutsuhyppynä ja kun se meni hienosti niin testasin Iitun lähettämistä renkaalle. Sekin meni tosi hyvin ja olin tosi tyytyväinen! Radalle lähdettiin onnistuneen renkaan jälkeen, sitten aita, joka oli suorassa linjassa. Putkelle lähetys ja takaa leikkauskin sujui hienosti. Putken jälkeen oli aita. Annoin Iitulle estekäskyn liian myöhään ja juoksin itse melkein aitaa päin ja jouduin korjaamaan juoksulinjaani ja Iitu lähti perääni ja juoksi aidan ohi. Peruutimme sen verran, että saimme aidan suoritettua ja sitten vain kiihdys pussiin. Pari kertaa menimme vielä koko radan ja ongelmia tuotti putken jälkeinen aita. Minun piti muistaa antaa aita-käsky jo kun Iitu oli putkessa (ja näki aidan) ja myös valita oma juoksulinja oikein. Paljon on vielä opittavaa ohjaajalla!

Yksittäisinä esteinä treenasimme pujottelua ja puomia. Pujottelu sujui OK, koitamme lisätä keppejä pikkuhiljaa, nyt mennään kuudella kepillä. Puomilla annan lähtökäskyn ja lopun lähestyessä rauhoittumiskäskyn ("rauhassa"). Iitu lähtee hirmuisella vauhdilla esteelle mutta rauhassa-käskyn jälkeen alkaa himmailemaan jo liiankin aikaisin. Nyt se jäi istumaan jo reilusti ennen koko kontaktia. Pitää mietiskellä rauhassa-käskyn tarpeellisuutta ja myös sitä, missä kohdassa sen sanon.

Radalla Iitu oli vapaana ja pysyi kontaktissa OK. Yksittäisillä esteillä oli liinassa. Kotona alamme treenaamaan haltuunottoa, eli koira tulee käskystä kiinni ohjaajan käteen. Meillä haltuunottokäsky tulee olemaan "tässä".

29.5.2007

Kevättalvella käytiin Jatko1-kurssi toisen kerran hyvin haastavissa tiloissa: maneesisssa, jossa oli siellä täällä ihanaa hevosenkakkaa! Tänään aloitimme Jatko2-kurssin. Muut kurssilaiset ovat käyneet treenaamassa jo kolme kertaa, me aloitimme juoksujen takia vasta tänään. Jatko2-kurssilla on tarkoituksena tehdä 4 tai useamman esteen sarjoja. Kurssilla harjoitellaan myös ohjaamista ja ohjaustekniikoita. Lisäksi harjoitellaan yksittäisiä esteitä. Iitu suorittaa esteet vielä liinassa, koska maneesissa se kuumeni tosi kovasti ja karkasi kerran irti ollessaan  toisen koiran päälle, kun se toinen oli suorittamassa puomia. Onneksi siitä selvittiin ilman sen kummempaa. Mutta joka tapauksessa Ii joutuu nyt todistamaan, että se kuuntelee minua kentällä ja sitten pääsee eroon liinasta. Onneksi ympäristö on nyt huomattavasti helpompi, hiekkakenttä, jossa toinen ryhmä ei ole lähestkään niin lähellä kuin maneesissa ja äänet katoavat ympäröivään puustoon.

Meillä oli niin pitkä tauko takana, että emme tehneet koko 6 esteen sarjaa kerrallaan vaan ensin pelkän muurin ja aidan, jotka olivat suorassa linjassa. Iitu jäi muurin taakse istumaan ja pysyikin tosi hyvin paikoillaan, vaikka kävelin selkä Iituun päin aidan taakse. Aidan takaa annoin estekäskyt ja hienosti meni.

Seuraavana sarjassa olisi ollut 90 asteen käännös aidalta putkelle ja putken jälkeen vinossa kulmassa aita, jonka jälkeen tehtiin valssi ja ohjattiin koira viimeiselle aidalle. Ensin muisteltiin pelkän putken suorittaminen ja mentiin vain putki ja kun se meni tosi hyvin niin lisättiin vielä aidat perään.

Kaiken kaikkiaan Iitu suoritti esteet hienosti ja kuunteli mua tosi hyvin (suorittaessaa, silloin kun ei oltu suorittamassa niin maan haistelu oli mielenkiintoisempaa). Iitu ei kuumentunut hiekkakentällä läheskään samalla tavalla kuin maneesissa ollessamme. Toivotaan, että sama kuumentumattomuus linja jatkuu. Totta kai toivon, että koira syttyy lajille, mutta jotain rajaa!

Yksittäisinä esteinä harjoiteltiin A:ta, keinua ja keppejä. Kontakteilla meillä on vielä harjoittelemista. Keppejä ollaan harjoiteltu kotona tauonkin aikana ja Iitu menee ilman käs ohjausta neljä keppiä. Laitan namin odotamaan purkin kannelle neljänne kepin vasemmalle puolelle ja lähetän koiran. Iitu on keppejä harjoitellessa liinassa, joten se ei pääse menemään väärästä välistä ja tulee vain oikeita suorituksia. Nyt kun Iitulla on selvillä keppien pujottelutapa, niin uskoisin, että pääsemme täyden (!) rivistön suorittamiseen melko nopeasti. Neljää keppiä olemme harjoitelleet  9 kuukautta, joten mun melko nopeasti on kuitenkin useampi kuukausi :-)

Tosi kivaa oli päästä pitkästä aikaa treenaamaan ja meidän koulutusohjaaja vaikutti tosi osaavalta!

 

25.2.2007

Ilmoittauduimme nyt toiseen kertaan Jatko1-kurssille, kertaus on opintojen äiti ja meillä on jäänyt juoksujen vuoksi aika monta kertaa väliin. Treenipaikka vaihtuu kasvihuoneelta maneesiin (jossa on ah niin ihanaa hevosenkakkaa!).

Treeneissä harjoiteltiin yksittäisinä esteinä puomi, kepit ja aita. Aidan perässä oli hämynä vielä toinen aita. Puomi meni oikein hienosti ja onneksi Iitulla ei ole jäänyt mitään kammoa puomia kohtaan vaikka on tullut sieltä pari kertaa alas aika vauhdilla. Myös keppien pujottelu sujui tosi hienosti. Ensi kerralla ehkä koitetaan jo neljää keppiä.

Ohjausharjoituksessa oli muuri ja pussi ja ne meni oikein hienosti!

Ongelmana on edelleen huono kontakti ja sitä ei ainakaan helpota nuo hevosenkikkareet. Iitu myös väsähtää aika nopeasti ja siitä syystä pyritäänkin tekemään ohjausharjoitukset heti alkuun ja vasta sitten yhsittäisiä esteitä. Ongelmana on myös paikallaan pysyminen.

2.1.2007

Vuoden ensimmäiset harjoitukset takana. Esteinä oli kepit, keinu ja pussi. Ohjausharjoituksessa oli suorassa linjassa aita - aita - pituus - aita.

Keppejä mentiin ensin pari kertaa niin, että namitäti oli palkkaamassa ensimmäisen välin jälkeen ja itse vedin koiran toisella namilla toisesta välistä. Se meni tosi hienosti ja päätin kokeilla ilman namitätiä palkkaamalla vain itse toisen välin jälkeen. Pari kertaa tämäkin meni hienosti, ja olisi pitänut tajuta lopettaa siihen. Iitu ei jaksanut enää lopussa keskittyä ja pari viimeistä kertaa se ei meinannut mennä ekasta välistä ollenkaan vaan meni suorinta tietä namia päin.

Keinua ei olla mentykään kuin alkeiskurssilla kerran. Keinun alastuloa pehmennetään vielä, jotta sen tömähdys ei säikäytä. Ensimmäisellä kerralla laitoin namin keinun alastulokohdan luo ja näytin sen Iitulle. Lähetin Iitun sen vierestä ja suoritus oli todella vauhdikas ja hihnanpitäjä sai pidellä hihnaa tosissaan. Kontaktille Iitu pysähtyi nätisti syömään tarjoamiani nameja. Maassa oleva nami oli jo unohtunut ja se jäi melkein syömättä! Mietimme miten Iitun vauhtia saisi hidastettua. Päätin koittaa siten, että olin lähettämässä Iitun jo keinun puolessa välissä jossa annoin sille myös namia ja kehotin rauhoittumaan. Tällä keinolla Iitu rauhoittuikin hienosti.

Pussi meni hyvin. Pitäisi alkaa harjoittelemaan vaikeampia lähetyskulmia!

Ohjausharjoitus meni alkuun hienosti, kun kaikki esteet oli suorassa linjassa. Mutta sitten kun toisena oleva aita siirrettiin sivummalle niin minulta meni pasmat ihan sekaisin. Esteiden nimet unohtui ja käsien paikkaa oli tosi vaikea hahmottaa. Iitu olisi varmaan suorittanut kokeneemman ohjaajan kanssa tuon hienosti mutta minulla on vielä paljon opeteltavaa...

Positiivinen mieli jäi kuitenkin näistä harkoista!

 14.11.2006

Tänään meidän agilityharkat meni tosi hienosti! Esteinä oli muuri, puomi ja kepit ja ohjausharjoituksessa oli aita - putki ja aita - pituus.

Muurissa meillä oli ensin pari kertaa namitäti palkkaamassa ja sen jälkeen mentiin ilman namitätiä. Lähetin ja juoksin palkkaamaan. Hienosti meni! Joka kerralla oli hihnanpitelijä varmistamassa, että koira ei lähde ilman lupaa. Ensi kerralla koitetaan ilman hihnanpitäjää.

Puomi mentiin aluksi kerran hihnassa ja se meni ihan hyvin. Iitu suorittaa puomin vauhdilla ja rauhoittuu kontaktille istumaan. Etutassut ei meinaa yltää maahan saakka mutta tärkein, eli rauhoittuminen, on saavutettu. Yhden hyvän yrityksen jälkeen päätettiin testata puomia ilman hihnaa. Minä en uskonut,  että siitä tulee yhtään mitään, koska arvelin Iitun syöksyvän suoritukseen tai karkaavan heti kun se tajuaa olevansa vapaana. Mutta Iitu yllätti ihan täydellisesti! Se malttoi odottaa käskyä ja lähti sitten innokkaana puomille puomi meni vauhdilla mutta kontaktille Iitu pysähtyi odottamaan, että saa nameja! Todella hieno suoritus! Olen kyllä äärimmäisen ylpeä!

Kepeillä palattiin ihan alkuun ja mentiin ekaksi muutaman kerran vain ensimmäistä keppiväliä. Kun se meni hyvin, niin mentiin kaksi keppiväliä. Tällä kertaa ei sen enempää. Ensi kerralla otetaan aluksi pari kertaa niin, että ekan keppivälin jälkeen on namitäti ja sitten koitetaan siirtyä siihen, että minä palkkaan kahden välin jälkeen.

Ohjausharjoituksissakin Iitu loisti ja minä loistin ylpeydestä! Iitu odotti lähtökäskyä ja hyppäsi aidan hienosti ja syöksyi putken läpi! Nappi suoritus! Aita ja pituus oli hieman vaikeapi, koska putken pää oli hämäämässä lähellä mutta aita ja pituuskin saatiin suoritettua oikeassa järjestyksessä mutta ohjaajan (vähäiset) taidot olivat kyllä koetuksella.

Tänään oli kyllä meidän päivä, niin hienosti meni treenit! Jeee!

7.11.2006

Päätin aloittaa agilitypäiväkirjan pitämisen, koska nyt jatkokurssilla me kurssilaiset joudumme käyttämään enemmän omaa päätämme harkoissa. Päiväkirjan pitäminen toivottavasti auttaa minua prosessoimaan harkkoja ja meidän etenemistä. Tänään oli toiset jatkokurssin harkat. Esteinä rengas, A, pöytä, kepit ja ohjausharjoituksena aita-putki ja aita-aita.

Rengas meni hyvin, olin itse kutsumassa renkaan toisella puolella ja yritin olla selin mutta katsekontakti oli koiraan. Tavoitteenani on häivyttää itseni "kutsumassa" koiraa ja päästä lähettämään koira koiran viereltä/takaa. En yritä kuitenkaan turhaan kiirehtiä etenemistä, jotta saamme renkaan suorituksesta mahdollisimman varman. Hitaasti ja varmasti!

A:ta olemme menneet vasta yksissä aiemmissa harkoissa. Vaikeutena on saada koira istumaan siten, että takapuoli on kontaktilla ja etutassut maassa. Ensi kerralla koitan tarkentaa Iitulle oikeaa paikkaa. Ensimmäisellä suorituskerralla voisi ehkä laittaa kontaktin jälkeen namin, jota Iitu jäisi syömään.

Pöytä meni ihan hyvin. Voin lähettää Iitun esteelle ja se pysyy hyvin pöydällä vaikka otan muutaman askeleen taakse. Jatkamme harjoittelua siten, että irrotan katseeni pikkuhiljaa koirasta ja poistun kauemmas.

Kepeissä olemme tällä hetkellä hieman hakoteillä. Alkeiskurssilla painotettiin keppien opettamista niin varmasti, että koira osaa mennä ne, vaikka se lähetettäisiin suoritukseen hallin toisesta päästä. Ohjaajan paikalla/etäisyydellä ei saisi siis olla merkitystä. Nyt jatkokurssilla harjoituskolmikossamme on kaksi koiraa, jotka menevät jo kaikki kepit ohjaajan vetäessä koiran keppien läpi namin avulla (ovat olleet eri alkeiskurssilla). Haluaisin jatkaa alkeiskurssilla aloittamaamme tyyliä mutta en oikein tiedä miten edetä. Pitänee etsiä tietoa jostain tai kysellä kokeneemmilta.

Ohjausharjoitukset meni OK, kunhan toisen esteen jälkeen on joku antamassa namia, muuten Iitu jää ihmettelemään ekan esteen jälkeen, että missäs mun namit.

24.10.2006

Aloitimme agilityharrastuksen Jyväskylän Agility Teamin alkeiskurssilla elokuussa 2006 Iitun ollessa vuoden ikäinen. Alkeiskurssilla harjoiteltiin yksittäisiä esteitä ja kaikki esteet tulivat tutuiksi. Iitulla oli harmillisesti juoksut alkeiskurssin aikana ja tästä syytä meiltä jäi kolmet harjoitukset kaksistatoista väliin. Agilityharrastus jatkuu ensi viikolla jatkokurssin merkeissä! Iitu on osoittanut olevansa vauhdikas agilityhirmu ja minulla on jo nyt vaikeuksia pysyä perässä.

Viimeksi päivitetty: 29.10.2007 Design by Laura | Powered by Codecenter