Pentukoulutus
Sivulla kerrotaan mitä Iitulle on opetettu Iitun ollessa 2-4 kuukauden ikäinen. Toivottavasti tästä tulee sivu, jota on mukava joskus myöhemmin lueskella. Samalla voi palata ajatuksissaan Iitun pentuaikaan.| Ikä | Taidot ja opit |
| 8 viikkoa | Tunnistaa nimensä ja osaa tulla luokse "tänne"-käskystä. Lopettaa sen mitä on tekemässä kun sanoo "ei". |
| 9 viikkoa | Osaa istua ja mennä maahan käskystä (jos on herkkuja tiedossa) |
| 10 viikkoa | Osaa antaa tassua, mennä itsensä ympäri kun näyttää kädellä ja sanoo "ympäri". |
| 11 viikkoa | Jatkettu edellisten oppien vahvistamista ja opeteltu laittamaan kaikki tassut lattiaan kun sanotaan "alas". Alas-käsky toimii toisinaan. Huomattiin, että paras koulutusnami on nakinpalat. Oppinut myös vähemmän kivan taidon, eli tarraamaan lahkeeseen kiinni kävellessä. Tätä taitoa koitamme unohtaa :-D |
| 12 viikkoa |
Vahvistettu edellisiä oppeja. Huomattiin, että luoksetulo toimii ainakin hyvin, koska Iitu tuli kutsusta luokse vaikka leikki Bessi-tollerin kanssa oli kesken. |
| 13 viikkoa | Opeteltiin antamaan suukko! Eli nakinpala posken viereen ja Iitu antaa suukon. Tai siis lähinnä koittaa ottaa sen nakin :-D |
| 14 viikkoa | Omistajat olivat tällä viikolla laiskoja...ei opeteltu mitään uutta, vanhoja juttuja kyllä harjoiteltiin. |
| 15 viikkoa | Vahvistettiin vanhoja juttuja. |
| 16 viikkoa |
Tällä viikolla on opeteltu tosi paljon uutta! Opeteltiin odottamaan että sanotaan "Ole hyvä" ennenkuin saa oottaa namin kädestä tai maasta. Opeteltiin myös kontaktin ottamista siten, että nami oli suljetussa kädessä ja käsi aukesi heti kun Iitu katsoi silmiin. Tomppu opetti Iitua myös pyytämään, eli Iitu istuu ja nostaa molemmat tassut käsivarrelle kun sanotaan pyydä. |